kaksi kengurua: helmikuuta 2013

Melbournesta matka suuntautui pari viikkoa sitten Byron Shiren alueelle New South Walesin ja Queenslandin rajoille. Alue on aika hienoa, täällä yhdistyy kivasti miellyttävät lämpötilat sateisuuteen ja tuloksena on luonnon aika uskomaton rehevyys. Victoria oli alueena tosi kuivaa ja täällä tuntee ihan eri tavalla luonnon läsnäolon. Asiaan toki vaikuttaa myös se, että olen viettänyt paljon aikaa pienemmissä paikoissa. Ihan ensimmäinen etappini oli Bangalow, 1300 asukkaan pikkukylä joka on noin vartin ajomatkan päässä Byron Baysta. Asustin Bangalowissa viikon help-xaamassa Clairen ja Zoeyn luona. Jos joku ei lukenut viime blogikirjoitusta, niin helpx on maailmankaikkeuden nerokkain systeemi, jossa helpperit saavat muutaman tunnin päivittäistä työpanosta vastaan majoituksen sekä murkinat. Clairen ja Zoeyn luona majoitus oli omassa siivessä, ruoka laadukasta vegaanisafkaa ja työ rikkaruohojen kitkemistä ja ikkunoiden pesua. Koska Zoey (Clairen teini-ikäinen tytär) kävi Byron Bayssa töissä, niin useimpina päivinä Claire heitti mut samalla matkalla rannalle Byroniin ja haki vastaavasti mut ja Zoeyn samaan aikaan kotiin. Sweet, sanoisin. Parasta helpxaamisessa on tietysti ihmisten tapaaminen, Zoey ja Claire oli molemmat aivan mahtavia tyyppejä. Koko seutu on ilmeisesti vähän tällästä hippikeskittymää ja se näkyi: Clairen partneri oli viikko ennen mun saapumista lähtenyt "walking around the world". Se oli ilmeisesti päässyt Coffs Harbouriin asti tähän mennessä. Siis kävellen. Jahas. Illallispöydässä käytiin myös keskustelua eri bongeista ja piipuista ja toisaalta ruumiineritteiden käyttämisestä hoitona erilaisiin vaivoihin... Ihan tosi normaalia.

Piskuinen Bangalow.

Meidän takapihalla kasvoi 100-vuotias viikunapuu. Sen viikunat oli nyrkin kokoisia ja niitä tipahteli öisin terassille sillee et eka luulin et sataa jotain maailman suurimpia rakeita.

Viikonlopun vietin Byron Bayssa: kävin majakalla, uimassa, Nimbinin hippikylässä ja kyllä, myös ihka ekalla surffaustunnillani. En traumatisoitunut, saatan kokeilla uudestaankin.

Byron Bayn kuuluisa majakka.

Ihan ok näkymiä majakalta.

Nimbinin hippikylässä Alician kanssa.

Toissa sunnuntaina matka jatkui toiseen pikkupaikkaan Byronin lähellä, eli Mullumbimbyn kylään, ja tarkemmin ottaen kylästä vielä eteenpäin sademetsän keskelle. Jo ajomatka määränpäähän oli pieni elämys, mesta sijaitsee sademetsälaaksossa joen varrella ja joki pitää ylittää tasan kymmenen kertaa ennen kuin ollaan perillä. Joissain kohdissa ylitys tapahtui ihan matalassa vedessä, mutta toisissa kohdissa vettä oli paljon enemmän ja silloin kun tulvii niin sinne ei siis kuulemma vaan pääse. Sademetsässä oli siis Botanica-niminen day spa ja retriittipaikka, jota piti italialais-australialainen pariskunta. Itseni lisäksi siellä oli helppereinä kaksi nuorta italialaista jannua. Pääsin osaksi outoa italialaista elämää, jossa puhuttiin ja huidottiin paljon, viiniä juotiin jokaisella aterialla (myös lounaalla) ja ruokaa tehtiin aina vähintään kaksi tuntia kerrallaan (ja joka päivä siis kaksi kunnon ateriaa). Sain myös Byronissa jonkin ihme flunssan jota paranneltiin perinteisin italialaisin keinoin, eli kaatamalla mun espressoon grappaa. Ehkä siksi että olin koko ajan vähän puolikuntoinen, mutta ehkä myös siksi että perheen isäntä koki että naisväkeä kuuluu hemmotella, paikalla olleet nuoret italialaiset Alex ja Leo käytännössä komennettiin mun palvelukseen koko viikoksi siten että en esim. tiskannut kertaakaan koko aikana. Mikäs siinä. Onhan tässä jo tullut tehtyäkin töitä. Itse kylpylästä vielä pakko sanoa että aivan ihmeellinen paikka. Ollut erityisen elämyksellisiä hetkiä täällä, esimerkiksi kun käytiin Leon ja Alexin kanssa saunassa ja sitten uimassa "infinity poolissa", josta katsottuna sademetsä näyttää aivan uskomattomalta. Alkuillasta sademetsä on tosi rauhallinen mutta heti auringon laskettua alkaa aivan levoton meteli kun kaikki metsän eläimet alkaa elämöidä. Ja samanlaista pimeyttä en oo koskaan vielä nähnyt. Koska oltiin sademetsässä niin siellä vilisi söpöjen wallabien lisäksi myös valtavia guano-liskoja, hämähäkkejä sekä jippii iilimatoja. Ne kaivautui aina sateen tullen esiin ja jo ensimmäisenä iltana sain kaivella iilimatoa irti varpaasta. Eka iilimato oli aika ikävä kokemus mutta sittemmin niihin tottui, varsinkin kun satoi aika paljon ja aina sisään tullessa joltain löytyi semmoinen jostain kohtaa. Myös esim. sukan sisältä, eli vaatteet eivät estäneet niiden verenhimoa. Mutta ainakin opin miten iilimadon saa irti (se pitää polttaa tupakalla tai sitten vaan odottaa että se tipahtaa itsekseen!), eli ei ollut aivan turha reissu.

Meidän sademetsää! Se ei vaan näytä yhtään vakuuttavalta kuvissa.

Näkymiä span terassilta.

Tällä hetkellä olen taas Byron Bayssa, jossa sataa kaatamalla, ja iltapäivällä matka jatkuu kohti Brisbanea. Niin ja siis, alle kolme viikkoa enää reissua jäljellä. Hui.

Elämässä eteenpäin ja sillee :) Melbourne on ihana, mutta taitaa olla aika lähteä katselemaan vähän muita maisemia. Tarkoitus olisi loppuaika majailla suurimmalta osin help exchange -hommissa, eli paikoissa, joissa siis muutaman tunnin työpanosta vastaan saa majoituksen ja murkinaa. Ensimmäinen etappi on Byron Bayn lähellä oleva Bangalow.

Viimeisiä sanoja Melbournesta: täällä oli kivaa. Parasta Melbournessa on mun mielestä muun muassa seuraavat asiat:

- Pienet kujat! Kaupungin keskusta on tosi loogisesti jaettu ruudukkomaisen säntillisesti katuihin (tämä ei ole sarkasmia) joten siellä on helppo suunnistaa. Keskustan (ja miksei muidenkin kaupunginosien) parhaat palat löytyy kuitenkin pieniltä sivukujilta, joilta paljastuu eläväisiä putiikki- ja pubikeskittymiä pienen etsimisen jälkeen. Kerrankin etsittiin Andrean kanssa Croft institute nimistä baaria jolle pääsi lopulta Chinatownin yhdeltä sivukujalta käveltyään ensin useamman sellaisen ravintoloiden takapihakujan (missä on siis roskiksia ja haisee pissalta ja elokuvissa jengi pääsee niillä hengestään) läpi.

Pieniltä kujilta löytyy parhaat graffitit.

- Teemabaarit! Slen suuri teemabaarien ystävä :) Mun top 3: kakskytlukuhenkinen Madame Brussels kattoterasseineen, päivänvarjoineen ja puutarhakalusteineen. Baariksi muuntunut vanha mielisairaala jo aiemmin mainittu Croft institute, jossa puolet kalustuksesta on vielä paikoillaan ja esim vessaan mennäkseen pitää mennä potilashuoneiden läpi. Se on vähän creepy. Berlin bar jonne mennään suljetusta metalliovesta, joka siis avataan yhdelle tulijalle kerrallaan, ja sisältä paikka on jaettu länsi- ja itä-berliiniin, siten että toinen puoli on samettisipäällysteisiä looseja ja kattokruunuja, ja toisessa on istuimina kuljetuslavoja, kapeita metallisia kerrossänkyjä ja kylpyamme.

Croft institutin vessan käsienpesualue.

- Sää! Australialaisten mielestä Melbournessa on maan huonoin sää. No, on toki totta että silloin kun Sydneyssä oli ne Suomessain uutisoidut 46 astetta niin meillä Melbournessa oli puolipilvistä ja alle 20. Mutta musta on kauhean kiva että täällä vaihtelee säät, ja sellaset ikävät kuumat jaksot ei kestä kun pari päivää.

Tämä oli hieno viikko.

- Kauas on lähellä! Melbournesta on super helppo tehdä päiväretkiä, parin tunnin ajomatkan päässä on aina vaikka mitä. Esim. Grampiansin kansallispuisto, Great Ocean Road, Mornington Peninsulan idylliset biitsit, ja Yarra Valleyn viinitilat. Mornington Peninsulassa vierailtiin pari viikkoa sitten Sorrenton ja Dromanan pikkukaupungeissa, jotka käsittääkseni on sellaisia paikallisten rikkaiden kakkoskodin paikkoja. Ensin syötiin lounasta Arthur's Seatin näköalatasanteella, ja sitten ihmeteltiin Sorrento Ocean Beachin omituisia kalliomuodostelmia. Philipp Islandilla taas käytiin Australia Dayn jälkeisenä vapaapäivänä eli viime maanantaina. (Musta on huvittavaa että Australia Day on lauantaina, ja sitten jotta nyt olisi vähän enemmän vapaapäiviä tässä elämässä niin täällä mikäli pyhäpäivä osuu viikonlopulle, on seuraava maanantai vapaapäivä.) Philipp Island on kuuluisa "pingviiniparaatistaan", eli iltaisin auringonlaskun aikaan pingut marssivat jonossa koteihinsa. En ole ehkä ikinä nähny mitään niin sulosta! 30 sentin pituiset pikkupingut nousee ensin merestä ja sitten ne joutuu vaappumaan yli kahden kilometrin matkan koteihinsa. Niitä pääsee katsomaan yllättävän läheltä ja ne on aivan sairaan söpöjä. Niistä ei tietenkään saa ottaa kuvia, ja meitä kovasti varoiteltiin että "they WILL bite". Philipp Islandilla näkyi myös hirveästi wallabeita sekä echidnakin tuli bongattua.